This website uses cookies to ensure you get the best experience on our website. Learn more

Playlist of Mato Valtonen

x
  • Mato Valtonen / Leningrad Cowboys: Yhteinen Sävel –dokumentti

    9:17

    YHTEINEN SÄVEL on tunteikas musiikkimatka naapurusten lähimenneisyyteen, kuusiosainen dokumenttisarja, joka kertoo Suomen ja Neuvostoliiton rinnakkaiselon kepeydestä ja kipeydestä kevyen musiikin keinoin.

    Suomalaiset rockbändit pääsivät 1980-luvulla nauttimaan megasuosiosta Neuvostoliitossa. Niitä kohdeltiin itänaapurissa kuin Beatlesia konsanaan.

    Suomalaisten kohkaaminen lavalla oli neuvostoliittolaisille jotain ennen näkemätöntä ja käsittämätöntä. Suomalaisyhtyeiden biiseissä käsiteltiin ennakkoluulottomasti myös neuvostokulttuuriin liittyviä aiheita. Maassa ei ollut aiemmin ollut vaihtoehtokulttuuria eikä rockista saanut puhua. 1980-90–lukujen vaihteessa ilmapiiri muuttui, ja Neuvostoliiton hajoamisen myötä suomalaisten rockbändien bilettäminen rajan takana hiipui. Oli hetkeksi hyvästien aika – kunnes Leningrad Cowboys tuli ja herätti musiikillisen ystävyyden uudelleen yhtä näyttävästi ja vaikuttavasti kuin Puna-armeijan kuoro Messuhallissa 50 vuotta aiemmin.

  • x
  • Tulilinjalla Sleepy Sleepers v 1990

    53:20

    Albert Järvinen Mato Valtonen Sakke Järvenpää mm. Kertovat sliippareista. Ja lopuksi Sleepy keikka

  • x
  • $leepy $leepers - Rahaa pankkiin

    3:51

  • Anarkiaa Karjalassa

    2:45

    Provided to YouTube by Universal Music Group

    Anarkiaa Karjalassa (2001 Remaster) · Sleepy Sleepers

    Takaisin Karjalaan

    ℗ 2001 OY EMI Finland AB

    Released on: 2001-01-01

    Composer: M. Helminen
    Author: S. Helminen

    Auto-generated by YouTube.

  • x
  • Apua! Orkesteri studiossa

    9:35

    Apua! Orkesteri koostui yhteensä 38 eri artistista, jotka äänittivät kaksi hyväntekeväisyys-kappaletta 2.-3. huhtikuuta 1985. Levyllä kerättiin rahaa Etiopian nälänhädän uhreille ja levy tuottikin noin 250 000 silloista markkaa ylittäen samalla myös kultalevyrajan.

    Orkesteri äänitti Mika Sundqvistin studiolla Lempäälässä Juice Leskisen kirjoittamat kappaleet 'Maksamme velkaa' ja 'Etiopiumia kansalle'. Tässä videossa ryhmä saattaa nauhalle ensiksimainittua biisiä.

    Mukana levyllä on: Ismo Alanko, Liisa Akimof, Tuula Amberla, Jussi Hakulinen, Heinäsirkka, Kari Holm, Sakke Järvenpää, Kisu Koskela, Sakari Kuosmanen, Pepe Laaksonen, Juice Leskinen, Ila Loueranta, Toni Lähteenmäki, Pave Maijanen, Pelle Miljoona, Sallamaari Muhonen, Pate Mustajärvi, Sidi Mäki-Laurila, Neumann, Mikko Nevalainen, Twiggy Oliver, Matti Pellonpää, Outi Popp, Sami Ruusukallio, Kepa Salmirinne, Harri Siivonen, Saara Soisalo, Jimi Sumén, Aku Syrjä, Martti Syrjä, Pantse Syrjä, Vesa Sytelä, Tiina Tiikeri, Anssi Tikanmäki, Juha Torvinen, Mato Valtonen, Puntti Valtonen ja Tumppi Varonen.

  • Åttopojat Warshavjanka

    2:39

    Levytetty 2004. Sävel: Wacław Święcicki? suom. sanat: tuntematon.

    Tässä tod.näk. laulamassa mm. (gentlemen probably singing here f.ex.) Kalle Isokallio (former exec.director of Nokia company), Iiro Viinanen (former finance minister), Mato Valtonen (Leningrad Cowboys), Lauri Kivinen (later director of Finnish Broadcasting company).
    This is a piece of a music album for charity. The songs are from the times of finnish civil war 1918 (from the both sides).

    About Warszawianka (1905) (tämä kappale) en.wikipedia.org: Warszawianka is a Polish song that is believed to have been written in 1879.[citation needed] Wacław Święcicki wrote the song while serving a sentence in the Tenth Pavilion of the Warsaw Citadel for socialist activity.

    About Kurpinskis Warszawianka (1831) (löytyy YouTubesta) en.wikipedia.org: The song is sometimes confused with a later (1905) Polish revolutionary song of the same name (Warszawianka 1905 roku, Polish Wikipedia page [1]) whose music was used for the 1936 Spanish Anarchist song To the Barricades.

    Enoni muistoksi

  • x
  • Hurriganes - Do You Wanna Dance -

    1:25

    Rock På Hovet 1978 PS. En ole leikannut alkua
    Liity Facebook - sivumme kannattajaksi TÄSTÄ!

  • Hurriganes - Red River Rock live Tavastia 1974

    3:02

  • Puoli seitsemän - Andy McCoy interview + Xmas Song

    6:22

    Andy McCoy vieraili Puoli Seitsemän -ohjelmassa 16.12.2016 (mukana myös eu-poliisi Niina Koivisto). Andy esitti ohjelman lopuksi playback version kappaleestaan Xmas Song. Ohjelman juonsivat: Susanna Laine ja Mikko Kekäläinen (YleTV1).

  • x
  • Leningrad Cowboys - L.A. Woman

    4:57

    L.A. Woman
    Finland / 1987
    Director: Aki Kaurismäki
    Cinematography: Timo Salminen
    Editor: Raija Talvio
    Sound: Jouko Lumme
    Music: The Doors
    Cast: Nicky Tesco, Silu Seppälä, Mato Valtonen, Sakke Järvenpää, Sakari Kuosmanen, Heinäsirkka, Pimme Korhonen
    Producers: Aki Kaurismäki, Atte Blom
    Produced by: Villealfa Filmproductions Oy, Megamania Ky
    Duration: 5 min.

    This energetic live recording and music video of Leningrad Cowboys performing The Doors hit is accompanied by politically charged photos of children ravaged by war and president Ronald Reagan smiling. The rough fast tempo performance is filled with raw rock and roll spirit.

  • Osmo´s Cosmos Band featuring Mato Valtonen

    3:30

    Osmofest 2010

  • MATO VALTONEN & HURU-UKOT - Kuka, Mitä, Häh

    4:22

    GONZO ROCK concert at Sibeliustalo in Lahti, Finland 30.9.2005

  • Mato Valtonen: 30 miljoonan omaisuudesta jäi käteen vain talo

    1:09

    Mato Valtonen vieraili Heikelä Korporaatiossa. Valtonen kertoi, että Wapit-ajan huimasta omaisuudesta jäi käteen loppupeleissä vain talo. Mato kertoo olevansa nykyään kuitenkin hyvin toimeen tuleva.

  • MATO VALTONEN & HURU-UKOT - Fiilaten Ja Höyläten

    4:47

    GONZO ROCK concert at Sibeliustalo in Lahti, Finland 30.9.2005

  • PEPE AHLQVIST/DAVE LINDHOLM/MATO VALTONEN - Dont Lie To Me

    3:37

    GONZO ROCK concert at Sibeliustalo in Lahti, Finland 30.9.2005

  • Remu & Hurriganes with Mato Valtonen - Hey Groupie

    2:36

    Remu & Hurriganes viimeisellä keikalla Helsingin jäähallissa 20.1.2018.

  • Sleepy Sleepers - haastattelussa Mato Valtonen

    20:27

    Tarun puhelinhaastattelussa Mato Valtonen paluun tekevästä Sleepy Sleepers-orkesterista

  • Kuka Mitä Häh? -musikaali - Mato Valtonen

    4:59

    Mato Valtonen kertoo Kuka Mitä Häh? -musikaalin taustoista ja alkutunnelmista.

  • Kuka Mitä Häh? -musikaali - Mato Valtonen

    4:59

    Mato Valtonen kertoo Kuka Mitä Häh? -musikaalin taustoista ja alkutunnelmista.

  • Huru-ukkoja turisemassa

    27:03

    Saku Kuosmanen, Upi Heikkinen, Pekka Devil Virtanen ja Mato Valtonen

  • x
  • Lahti

    2:58

    Provided to YouTube by The Orchard Enterprises

    Lahti · Mato Valtonen · Åttopojat

    Lauluja Suomesta

    ℗ 2014 Kalkhas Oy

    Released on: 2014-05-19

    Auto-generated by YouTube.

  • Leningrad Cowboys - Those Were The Days

    4:26

    Director: Aki Kaurismäki
    Screenplay: Aki Kaurismäki
    Cinematography: Timo Salminen
    Editor: Aki Kaurismäki
    Sound: Jouko Lumme
    Music: Trad. / Raskin
    Cast: Silu Seppälä, Mato Valtonen, Kirsi Tykkyläinen, Mauri Sumén, Matti Pellonpää, Jore Marjoranta, Leningrad Cowboys
    Producers: Aki Kaurismäki, Atte Blom
    Produced by: Sputnik Oy, Megamania Ky
    Duration: 5 min.

    In Paris at night, a stranger (Silu Seppälä) arrives in a small corner bar filled with members of Leningrad Cowboys. He prepares food for his donkey and manages to create some sort of a romantic connection with the hostess of the place (Kirsi Tykkyläinen) even with some of the male customers opposing this. This music video, which might be Leningrad Cowboys' most impressive one, is full of biblical themes and French poetic nostalgia.

  • Ring Ring

    3:52

    Provided to YouTube by Universal Music Group

    Ring Ring · Sleepy Sleepers

    Born In The S.A.V.O...

    ℗ 1985 Johanna Kustannus Oy

    Released on: 1985-10-10

    Producer: Atte Blom
    Producer: Jimi Sumén
    Associated Performer, Vocalist: Mato Valtonen
    Associated Performer, Vocalist: Sakke Järvenpää
    Associated Performer, Vocalist: Ari Asunmaa
    Associated Performer, Vocalist: Sakari Kuosmanen
    Associated Performer, Guitar: Jouni Virta
    Associated Performer, Guitar, Keyboards: Pekka Virtanen
    Associated Performer, Drums: Kari Kaatrankoski
    Associated Performer, Bass Guitar: Silu Seppälä
    Associated Performer, Saxophone: Mauri Sumen
    Composer Lyricist: Chuck Berry
    Translator: S. Helminen

    Auto-generated by YouTube.

  • Virgo

    1:59:12

    Virgo on suomalainen, vuonna 1997 Tampereella kantaesitetty musikaali. Sen on käsikirjoittanut Heikki Salo ja säveltänyt Costello Hautamäki. Vuonna 1997 musikaalin ohjasi Heikki Paavilainen ja työryhmä koostui noin 100 työttömästä nuoresta.

  • Bad Boys Club - Singing The Memory

    3:20

    Hurriganes, Peer Günt ja Sleepy Sleepers (Cisse Häkkinen, Albert Järvinen, Twist Twist Erkinharju ja Mato Valtonen) yhdistivät voimansa tämän yhden singlen Ragin’ on / Singing the Memory ajaksi (1987).

  • Do You Wanna Dance

    2:52

    Provided to YouTube by Sony Music Entertainment

    Do You Wanna Dance (Live) · Remu · Hurriganes · Mato Valtonen

    Last Call - Live in Helsinki

    ℗ 2019 Oy Tapuli Holding Ab

    Released on: 2019-01-18

    Associated Performer: Remu & Hurriganes feat. Mato Valtonen
    Composer, Lyricist: Bobby Freeman

    Auto-generated by YouTube.

  • UKK

    3:00

    Provided to YouTube by Universal Music Group

    UKK (2001 Remaster) · Sleepy Sleepers

    Takaisin Karjalaan

    ℗ 2001 OY EMI Finland AB

    Released on: 2001-01-01

    Composer: S. Järvenpää
    Author: M. Valtonen

    Auto-generated by YouTube.

  • Osmos Cosmos & Friends: Hei Maailma

    4:16

    Osmo's Cosmos & Friends julkaisi 29.10.2013 hyväntekeväisyyssinglen Hei maailma digisinglen, jonka tuotto ohjautuu Nenäpäivä-keräykseen.
    Vuosien saatossa Osmo's Cosmoksella on ollut keikoillaan useita vierailevia artisteja, joista levyllä mukana ovat: Remu Aaltonen, Pave Maijanen, Mato Valtonen, Laura Voutilainen, Saska Helmikallio, Ismo Leikola, Jarkko Ahola, Ari Koivunen, Konsta Hietanen, Aarne Tenkanen, Miitri Aaltonen, Heikki Pöyhiä ja Linnalan koulun musiikkiluokat.

    Kappaleesta julkaistiin myös ko. video, jonka ensi-ilta oli Yle TV2:n suorassa Nenäpäivä-lähetyksessä 8.11.2013.

    Tuotanto: Music-Bros Ay, Pete Kiisseli & Ville Soininen, 2013

  • Red River Rock

    3:31

    Provided to YouTube by Sony Music Entertainment

    Red River Rock (Live) · Remu · Hurriganes · Mato Valtonen · Michael Monroe

    Last Call - Live in Helsinki

    ℗ 2019 Oy Tapuli Holding Ab

    Released on: 2019-01-18

    Associated Performer: Remu & Hurriganes feat. Mato Valtonen & Michael Monroe
    Composer, Lyricist: Remu Aaltonen
    Composer, Lyricist: Cisse Häkkinen
    Composer, Lyricist: Albert Järvinen

    Auto-generated by YouTube.

  • #wpsm Mitä opittiin Leningrad Cowboylta ?

    30

    #wpsm Legendaarinen Mato Valtonen muistelee, miten hän vaikutti aikoinaan Wiki*s People Sales Managementin metodin Fiilis x Tekniikka + Yhteistyö juuri tuon fiiliksen löytymiseen. Mikä sain Puna-armeijan kuoron Senaatintorille 1993 ?

  • Sleepy Sleepers: Hevi tappaa

    2:59

    Finnish parody rock group Sleepy Sleepers live at Tavastia-klubi, Helsinki performing Heavy Kills ***** Lineup: Tiina Tiikeri, voc Sakari Kuosmanen, voc &g Mato Valtonen, voc Sakke Järvenpää, voc Pitkä Lehtinen, b Harri Kinnunen, drs Reijo Heiskanen, g Devil Virtanen, g

  • Bad Boys Club - Singing the memory

    3:29

    Bad Boys Club was finnish rock'n roll band in 1987.

    Cisse Häkkinen - Vocals & Bass
    Albert Järvinen - Guitar
    Mato Valtonen - Acoustic Guitar
    Twist Twist Erkinharju - Drums

    Bad Boys Club on vuonna 1987 ollut kokoonpano, jossa soittivat Albert Järvinen (Kitara), Cisse Häkkinen (Basso ja Laulu), Mato Valtonen (Rytmi kitara) ja Teijo Twist-Twist Erkinharju (Rummut). Bad boys club levyttivät singlen Ragin' on / Singing the Memory. Playback esitys levyraati ohjelmassa 1987.

    Sävellys, sovitus ja sanoitus: Häkkinen, Järvinen, Valtonen ja Erkinharju

  • Surmanajaja Erkki Vasili Helminen

    2:49

    Provided to YouTube by Universal Music Group

    Surmanajaja Erkki Vasili Helminen (2001 Remaster) · Sleepy Sleepers

    Takaisin Karjalaan

    ℗ 2001 OY EMI Finland AB

    Released on: 2001-01-01

    Composer: M. Helminen
    Author: S. Helminen

    Auto-generated by YouTube.

  • Rahaa, sexii, hulinaa

    2:06

    Provided to YouTube by Universal Music Group

    Rahaa, sexii, hulinaa (2001 Remaster) · Sleepy Sleepers

    Takaisin Karjalaan

    ℗ 2001 OY EMI Finland AB

    Released on: 2001-01-01

    Composer: S. Järvenpää
    Author: M. Valtonen

    Auto-generated by YouTube.

  • Mennään Karjalaan

    2:43

    Provided to YouTube by Universal Music Group

    Mennään Karjalaan (2001 Remaster) · Sleepy Sleepers

    Takaisin Karjalaan

    ℗ 2001 OY EMI Finland AB

    Released on: 2001-01-01

    Composer: S. Helminen
    Author: M. Helminen

    Auto-generated by YouTube.

  • 07 - Kuka Mitä Häh - Leningrad Cowboys Go America ***VIDEO CUTE***

    53

  • Sleepy Sleepers - Jätkät Huojuu Palmut Heiluu

    2:21

    (M.Helminen - S.Helminen)

  • Idi Amin

    2:15

    Provided to YouTube by Universal Music Group

    Idi Amin (2001 Remaster) · Sleepy Sleepers

    Takaisin Karjalaan

    ℗ 2001 OY EMI Finland AB

    Released on: 2001-01-01

    Composer: S. Helminen
    Author: M. Helminen

    Auto-generated by YouTube.

  • Huaribukki

    2:31

    Provided to YouTube by Universal Music Group

    Huaribukki (2001 Remaster) · Sleepy Sleepers

    Takaisin Karjalaan

    ℗ 2001 OY EMI Finland AB

    Released on: 2001-01-01

    Composer: S. Helminen
    Author: M. Helminen

    Auto-generated by YouTube.

  • Ulvon kuuta

    3:18

    Provided to YouTube by The Orchard Enterprises

    Ulvon kuuta · Åttopojat · Mato Valtonen

    Roosa Ja minä

    ℗ 2019 Kalkhas

    Released on: 2019-03-04

    Auto-generated by YouTube.

  • Juannut oon paljo viinaa

    2:03

    Provided to YouTube by Universal Music Group

    Juannut oon paljo viinaa (2001 Remaster) · Sleepy Sleepers

    Takaisin Karjalaan

    ℗ 2001 OY EMI Finland AB

    Released on: 2001-01-01

    Composer: S. Helminen
    Author: M. Helminen

    Auto-generated by YouTube.

  • Pihipoika

    4:13

    Sleepy Sleepersien klassikkobiisi Pihipoika albumilta Sinulle Äiti (1975).
    Biisin tekijöinä häärinyt Herrat T.Järvinen, M. Valtonen ja S.Järvenpää.

  • Rapsutin - Rasputin -

    5:25

    Provided to YouTube by Columbia

    Rapsutin - Rasputin - · Sleepy Sleepers

    Klassikot

    ℗ 1979 Sony Music Entertainment (Finland) Oy

    Released on: 2012-10-01

    Producer: Unknown
    Composer, Lyricist: Frank Farian
    Composer, Lyricist: Georg Reyam
    Composer, Lyricist: Fred Jay
    Arranger, Translator: S. Helminen
    Arranger, Translator: M. Helminen

    Auto-generated by YouTube.

  • Rock damour - Badu & Remu

    9:04

    Remu Aaltonen haastattelee Badua (Badu N'djay). Jutustelun lomassa he soittavat bändin kanssa kappaleen Kukko kiekuu. YLE 1991.

  • Jumalainen nainen

    2:33

    Provided to YouTube by Universal Music Group

    Jumalainen nainen · Sleepy Sleepers

    Sleepy Sleepers sings Elvis

    ℗ 1994 Johanna Kustannus Oy

    Released on: 2013-01-01

    Composer Lyricist: Lloyd Price

    Auto-generated by YouTube.

  • Korporaation vieraskooste vko 6

    11:22

    Viikolla 6 Korporaatiossa vierailivat Mato Valtonen, Gideon Levy, Mouin Rabbani, Jesper ja Jacob Binzer sekä Harri ja Ilkka Virolainen. Katso kooste!

    More videos:

  • Rakkaus meni reisille

    3:58

    Provided to YouTube by [Merlin] Playground Music Scandinavia

    Rakkaus meni reisille · Åttopojat

    Miesasiavaltuutettu

    ℗ Kalkhas Oy

    Released on: 2013-10-19

    Artist: Åttopojat
    Composer: Pauli Takki
    Lyricist: Mato Valtonen
    Music Publisher: Manus

    Auto-generated by YouTube.

  • Kaiken takana on nainen

    2:55

    Provided to YouTube by Universal Music Group

    Kaiken takana on nainen · Sleepy Sleepers

    Sleepy Sleepers sings Matti ja Teppo

    ℗ 1987 Johanna Kustannus Oy

    Released on: 1987-01-01

    Composer: Matti Ruohonen
    Author: Veli-Pekka Lehto
    Arranger, Work Arranger: Sleepy Sleepers

    Auto-generated by YouTube.

  • Leningrad Cowboys - True the Wire

    5:31

    Thru the Wire
    Finland / 1987
    Director: Aki Kaurismäki
    Screenplay: Aki Kaurismäki
    Cinematography: Timo Salminen
    Editor: Aki Kaurismäki, Raija Talvio
    Sound: Jouko Lumme
    Music: Silu Seppälä/Nicky Tesco
    Cast: Nicky Tesco, Marja-Leena Helin, Mato Valtonen, Sakke Järvenpää, Silu Seppälä, Heinäsirkka, Sakari Kuosmanen, Pimme Korhonen
    Producers: Aki Kaurismäki, Atte Blom
    Produced by: Villealfa Filmproductions Oy, Megamania Ky
    Duration: 6 min.

    Somewhere between Alabama and Utah, a runaway prisoner (Nicky Tesco) escapes into the night, takes off his inmate uniform and changes into a trench coat and a hat that he has found next to the garbage can. He is chased by two armed men who could either be policemen or criminals. The runaway is looking for his ex-girlfriend (Marja-Leena Helin) when the two men reach their target and wound the runaway by shooting him in the back. The runaway manages to escape through the back door of a restaurant and into the back alley where his love and a Cadillac are waiting. The couple drive into the nocturnal eternity, and grinning mischievously, the runaway takes a sip of his Coke.

  • Sleepy Sleepers - Tärisen mä täysin

    2:27

Shares

x

Check Also

Menu